Kouluttajakurssi

Melontakouluttaja osaa käyttää opetusmenetelmiä monipuolisesti, hän huomio ryhmän eritasoiset melojat ja osaa antaa rakentavaa palautetta yksilön taitojen edelleen kehittämiseksi. Kouluttajakurssi antaa hyvän pohjan SuMe:n melontakouluttajatutkinnon suorittamiseksi.

Kouluttajakurssi muodostuu kahdesta lähiopetusviikonlopusta sekä näiden välillä tapahtuvasta omatoimisesta käytännön harjoittelusta ja sen perusteella laadittavasta kirjallisesta portfoliotyöstä.

Tämä kouluttajakurssi toimii myös Melonta- ja soutuliiton avovesimelonnan kouluttajakoulutuksena. Kouluttajapätevyyden saa suorittamalla hyväksytysti viikonlopun kestävän Suomen merimelontayhdistyksen järjestämän kouluttajan näyttökokeen, joita järjestetään vuosittain.

Melontaseuroissa kouluttajan tehtäviin kuuluvat melonnan, alkeis-, jatko-, ohjaaja- ja opastason opetustehtävät sekä vaativien melontaharjoitusten ja retkien johtaminen. Kouluttaja osallistuu seuransa koulutustoiminnan kehittämiseen tai johtaa sitä. Kouluttaja ohjaa seuransa melontaturvallisuustyötä ja sen kehittämistä.

Jos kaipaat lisätietoja tai sinulla on kysyttävää kouluttajakurssista, ota rohkeasti yhteyttä.

Ennakkovaatimus: Melontaopas tai vähintään Melonta- ja soutuliiton nykyisen melontaopaskurssin suorittaminen.

Katso tästä (pdf): kurssi-info

Kouluttajat: Anssi Nupponen ja Damijan Marin

Osallistujamäärä: max 8

Hinta: 525 € (sis. alv). Sisältää koulutuksen ja kurssimateriaalin sekä aamupalat lähiopetus viikonloppuina.

Aika ja paikka: Kaksi viikonloppua 19.-21.4. ja 14.-16.6.2024. Rolling Kayakin tukikohta Inkoossa ja lähistön vesialueet. Kurssilla majoitutaan omissa teltoissa.