Kajakkipyörähdys

Kajakkipyörähdys on tänä päivänä suositeltavampi nimitys aikaisemmin käytetylle termille eskimokäännös tai -pyörähdys. Sitä pyrin myös itsekin käyttämään.

Usein törmää näkemykseen, että kajakkipyörähdys on melojan taitojen huipentuma pitkällä opin tiellä. Tästä asiasta olen vahvasti eri mieltä. Suosittelen kajakkipyörähdyksen opettelemista jo melonnan alkutaipaleella. Tämän jälkeen kaikkien vaativampien melontataitojen opettelu on paljon helpompaa ja myös koko melonnasta tulee rennompaa ja luonnollisempaa.

Grönlannin Inuiitit kehittivät lukuisia erilaisia pyörähdyksiä, joilla kaatuneen kajakin sai vaivattomasti takaisin pystyyn ja melonta saattoi taas jatkua. Arktisissa olosuhteissa melottaessa ja metsästettäessä oli elintärkeää osata erilaisia pyörähdyksiä riippumatta siitä, missä tilanteessa meloja sattui kaatumaan. Kädessään hänellä saattoi olla harppuunan heittokeppi, kallisarvoinen puukko tai rikkoontunut mela, lisäksi meloja oli mahdollisesti kaatuessaan sotkeutunut harppuunansa köyteen. Kyseessä oli hengissä selviämisen kannalta oleellinen taito, joka oli opittava nuorena.

Myös tänä päivänä luotettavan kajakkipyörähdyksen hallinta eri tilanteissa lisää harrastemelontaan varmuutta ja turvallisuutta. Pyörähdyksen voi kuitenkin tehdä monella eri tavalla. Usein näkemäni pyörähdykset ovat melalla väännettyjä nopeita rykäisyjä, jotka ovat suorituksena epävarmoja ja joissa melojan olkapäät ovat kovilla. Luotettava ja toimiva kajakkipyörähdys on rento, rauhallinen ja hallittu suoritus. Kyse on vartalon liikkeestä, jossa mela ja kädet ovat erittäin pienessä roolissa.

katso standard greenland roll

I

Katso Storm roll

I

Katso Reverse sweep roll

I

Kajakkipyörähdyskurssit

Rolling Clinic

kertauskurssi

Rolling Festival

Koulutus & kilpailu

Jos kaipaat lisätietoja tai sinulla on kysyttävää kajakkipyörähdyskursseista, ota rohkeasti yhteyttä.
Järjestän kursseja tilauksesta myös ryhmille, esim. melontaseuroille.